Teneriffan retket Puerto de la Cruz
Etusivu Patikointi Kuvia poluilta Ajankohtaista Puerto de la Cruz Omat sivut
Maaliskuu 2018 4.3. Meillä alkoi juhlaviikot (3 vk.) VIP ryhmä 1 saapui. Antti tuli Hannan ja tyttöjen kanssa. Tytöt majoitui meille ja Antti Hannan kanssa Casa Manuelaan. 8.3. VIP ryhmä 2 saapui. Illalla lähdin hakemaan Hannaa, Jussia, Mattia ja Hilkkaa. Oulun lento tuli ajallaan, mutta Tukholman lento jolla Hanna ja Jussi tulivat joutui tekemään välilaskun Malagaan miehistön vaihtoa varten. Se välilasku jätti konetta myöhään niin paljon että sille ilmoiteiin tuloajaksi TFS kentälle 1:46 joten Hanna kertoi tulevansa taksilla. Tulimme Matin ja Hilkan kanssa Puertoon. Malagan lento oli laskeutunut vasta hiemen ennen kahta, ja Olivat Belairissa vasta kolmen jälkeen. 9.3 Me olimme varanneet 4 hengelle moottoripyörät Más Que Motos Tenerife liikkeestä. Palvelu liikkeessä pelasi oikein hyvin. Virkailija teki paperit valmiiksi jo edellisenä päivänä joten pyörien saanti kävi suhteellisen joutuisasti. Meille painotettiin vuokraustilanteessa että pyörä tulee palautta aina tankki täytenä, joten emme tarkas- taneet polttoaine tilannetta pyöristä. 10 km jälkeen yhdestä pyörästä loppui polttoaine, ja se piti siirtää varatankille. No kun piti tankata niin samalla tankattiin myös toinen pyörä, jonka tankki myös oli melkein tyhjä. Tank- kauksen jäkeen toinen tankatuista pyöristä alkoi nikotteleen, ja sammuili muutaman sadan metrin vä- lein. Tätä tapahtui 8 kertaa.   Pääsimme Icodiin saakka, ja soitimme vuokraamoon. Sieltä luvattiin tulla puolessa tunnissa. Sinä vai- heessa vielä luulimme että huolto pelaa, mutta olin kuitenkin informoinut seuruettani canarioista, jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken, ja olevansa aina joka asiassa oikeassa. Lähes tunnin odottelun jälkeen tuli kaksi henkilöä scoottereilla Mies ja nainen ja toivat "vaihtopyörän". Toinen tulijoista (mies), aloitti välittömästi canarioson elkein esittämään teatteria. Kaivoi taskustaan uuden bensatankin korkin. Vaihtoi sen entisen tilalle, ja ryhtyi näyttämään meille, miten pyörä laitetaan käyntiin. Meillä ei ollut mitään vaikeuksia käynnistää pyö- rää. Vaikeus oli että se sammui, kun lähti liikkeelle. Hemmo möykkäsi ja haukkui meitä. Vertasi pyöriä lentokeneisiin sanomalla että tip- puuhan niitä lentokoneitakin.??? Ihan kun se olisi meidän vika että tankki oli tyhjä lähtiessä. Huusi ja möykkäsi samalla koko ajan nauraen. Ei ollut sen firman penaalin terävin kynä, eli oli varmaankin omistaja. Muuten vaikutti ihan normi canariolta.   Meidän aikamme kului odotellessa, ja me jou- duimme kääntymään Icodista takaisin, koska aika ei enään olisi riittänyt suunnitellun reitin kiertämiseen. Kun valittelimme sitä että koko reissu jää lyhy- eksi, niin hemmo tokasi; olisittehan te muut voi- neet jatkaa matkaa. Jotain tämmöstä kommenttia osasimme odottaa. Olihan kyseessä canarioso. Jälkeenpäin kuulimme että heidän paluumatka Icodista Puertoon oli kestänyt kaksi tuntia. Oli meidän vuoro nauraa. Polttoainepumppu oli kuulemma vioittunut tankkausvaiheessa, se kun sijaitsee sisällä tankissa. Ei ollut meidän vika että pyörä piti tankata. Vuokrauksen yhteydessä tehdyn 300 euron katevarauksen (takuujuttu) palauttaminen keski tasan kaksi viikko, eli se summa on tililtäs pois lomakassasta. Vastaisuudessa en käytä, enkä suosittele kavereitani tai muitakaan suomalaisia käytämään tämän liikkeen palveluja. 11.3. Liitovarjolento. Olin saanut Antin ja Jussin kanssa joululahjaksi liitovarjolennon, ja nyt oli lahjan lunastuksen aika. Kokemus oli uskomattoman hieno ja upea juttu. Ei tule jäämään viimeiseksi. 12.3. Synttäribileet, jonka takia VIP ryhmät Puertoon saapuivat. On aika juhlia ystävien kanssa. 16.3. Teiden retki. Olimme varanneet luvat Teiden huipulle nousuun. Emme päässeet huipulle, koska poluilla oli vielä runsaasti jäätä ja lunta, mutta hissillä pääsimme kuitenkin 3555 metriin katseleen maisemia. 22.3 VIP ryhmät palanneet suomeen. Meillä paluu arkeen. 29.3. Afurissa tutkailemassa kevään edistymistä
Suomipoikia vain naurattaa canarion selitykset. Vanha sanonta pitää paikkansa. Hullu saa olla mutta ei tyhmä
Tässä canario yrittää selittää että miten pyörä toimii ja miten se käynnistetään. Ei kuitenkaan tässäkään vaiheessa kertonut että he ajelevat itse vapaa-aikoina tankit lähes tyhjiksi, ja maksattavat polttoaineen asiakkailla.
Teneriffan retket Puerto de la Cruz
Etusivu Patikointi Kuvia poluilta Ajankohtaista Puerto de la Cruz Omat sivut
Maaliskuu 2018 4.3. Meillä alkoi juhlaviikot (3 vk.) VIP ryhmä 1 saapui. Antti tuli Hannan ja tyttöjen kanssa. Tytöt majoitui meille ja Antti Hannan kanssa Casa Manuelaan. 8.3. VIP ryhmä 2 saapui. Illalla lähdin hakemaan Hannaa, Jussia, Mattia ja Hilkkaa. Oulun lento tuli ajallaan, mutta Tukholman lento jolla Hanna ja Jussi tulivat joutui tekemään välilaskun Malagaan miehistön vaihtoa varten. Se välilasku jätti konetta myöhään niin pal- jon että sille ilmoiteiin tuloajaksi TFS kentälle 1:46 joten Hanna kertoi tulevansa taksilla. Tulimme Matin ja Hilkan kanssa Puertoon. Malagan lento oli laskeutunut vasta hiemen ennen kahta, ja Olivat Belairissa vasta kolmen jälkeen. 9.3 Me olimme varanneet 4 hengelle moottoripyörät Más Que Motos Tenerife liikkeestä. Palvelu liikkeessä pelasi oikein hyvin. Virkailija teki paperit valmiiksi jo edellisenä päivänä joten pyörien saanti kävi suhteellisen joutuisasti. Meille painotettiin vuokraustilanteessa että pyörä tulee palautta aina tankki täytenä, joten emme tarkastaneet polttoaine tilannetta pyöristä. 10 km jälkeen yhdestä pyörästä loppui polttoaine, ja se piti siirtää varatankille. No kun piti tankata niin samalla tankattiin myös toinen pyörä, jonka tankki myös oli melkein tyhjä. Tank- kauksen jäkeen toinen tankatuista pyöristä alkoi nikotteleen, ja sammuili muutaman sadan metrin välein. Tätä tapahtui 8 kertaa.   Pääsimme Icodiin saakka, ja soitimme vuokraamoon. Sieltä luvattiin tulla puolessa tunnissa. Sinä vaiheessa vielä luulimme että huolto pelaa, mutta olin kuitenkin informoinut seuruettani canarioista, jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken, ja olevansa aina joka asiassa oikeassa. Lähes tunnin odottelun jälkeen tuli kaksi henkilöä scoottereilla Mies ja nainen ja toivat "vaihtopyörän". Toinen tulijoista (mies), aloitti välittömästi canarioson elkein esittämään teatteria. Kaivoi taskustaan uuden bensatankin korkin. Vaihtoi sen entisen tilalle, ja ryhtyi näyttämään meille, miten pyörä laitetaan käyntiin. Meillä ei ollut mitään vaikeuksia käynnistää pyörää. Vaikeus oli että se sammui, kun lähti liikkeelle. Hemmo möykkäsi ja haukkui meitä. Vertasi pyöriä lentokeneisiin sanomalla että tip- puuhan niitä lentokoneitakin.??? Ihan kun se olisi meidän vika että tankki oli tyhjä lähtiessä. Huusi ja möykkäsi samalla koko ajan nauraen. Ei ollut sen firman penaalin terävin kynä, eli oli varmaankin omistaja. Muuten vaikutti ihan normi canariolta.   Meidän aikamme kului odotellessa, ja me jouduimme kääntymään Icodista takaisin, koska aika ei enään olisi riit- tänyt suunnitellun reitin kiertämiseen. Kun valittelimme sitä että koko reissu jää lyhyeksi, niin hemmo tokasi; olisit- tehan te muut voineet jatkaa matkaa. Jotain tämmöstä kommenttia osasimme odottaa. Olihan kyseessä canarioso. Jälkeenpäin kuulimme että heidän pa- luumatka Icodista Puertoon oli kestänyt kaksi tuntia. Oli meidän vuoro nauraa. Polttoainepumppu oli kuulemma vioit- tunut tankkausvaiheessa, se kun sijait- see sisällä tankissa. Ei ollut meidän vika että pyörä piti tankata. Vuokrauksen yhteydessä tehdyn 300 euron katevarauksen (takuujuttu) pala- uttaminen keski tasan kaksi viikko, eli se summa on tililtäs pois lomakassasta. Vastaisuudessa en käytä, enkä suosit- tele kavereitani tai muitakaan suoma- laisia käytämään tämän liikkeen palve- luja. 11.3. Liitovarjolento. Olin saanut Antin ja Jus- sin kanssa joululahjaksi liitovarjolennon, ja nyt oli lunastuksen aika. Kokemus oli uskomattoman hieno ja upea, ja ei tule jäämään viimeiseksi. 12.3. Synttäribileet, jonka takia VIP ryhmät Puertoon saapuivat. On aika juhlia ys- tävien kanssa. 16.3. Teiden retki. Olimme varanneet luvat Teiden huipulle nousuun. Ylös emme päässeet, koska poluilla oli vielä runsaasti jäätä ja lunta, mutta his- sillä pääsimme kuitenkin 3555 metriin katseleen maisemia. 22.3 VIP ryhmät palanneet suomeen. Meillä paluu arkeen. 29.3. Afurissa tutkailemassa kevään edisty- mistä
Tässä canario yrittää selittää että miten pyörä toimii ja miten se käynnistetään. Ei kuitenkaan tässäkään vaiheessa kerto- nut että he ajelevat itse vapaa-aikoina tankit lähes tyhjiksi, ja maksattavat polttoaineen asiakkailla.
Suomipoikia vain naurattaa canarion kootut selitykset. Vanha sanonta piti paikkansa. Hullu saa olla nutta ei tyhmä