Teneriffan retket Puerto de la Cruz
Tammikuu 2017 1.1.17 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA ! Uusi vuosi alkaa yhden asian suhteen paremmin kun 11 aikaisempaa. Vuosikausia B-rakennuksen asukkaita häiriköineet kukot ja kanat ovat mystisesti kadonneet. En tiedä milloin viimeinen on lähtenyt. Moneen kertaan näin miehen pakettiautonsa kanssa puutarhassa. Siellä hän yritti pyydystää kanoja ja kukkoja laatikkoon. Aina ei näyttänyt onnistunut, mutta on ilmeisesti  jossain vaiheessa onnistunut, sillä nyt siellä on hiljaista. Kun vuosi vaihtui niin oli taas aika kurkistaa palveluntarjoajan tarjoamalle tilastosivulle. Tilastosivuilla on monenlaista tilastoa ja taulukkoa. Minua kiinnostaa etupäässä viereinen taulukko. Se kertoo sivuilla käyneiden vierailijoiden määrän, sekä uniikit vierailijat. 4.1.17 Teno Altossa 5.1.17 Teidellä tarkastelemassa lumitilannetta. Etelän rinteet kaikki lumettomia. 13.1.17 Teno Altossa. Tällä reissulla nähtiin jo hieman alkua tulevasta. Muutamissa mantelipuissa oli jo kukinta hyvällä alulla. 14.1.17 Remonttisuunnittelu menossa. Nyt suunnitellaan katon maalaamista, ja tapettien uusimista, sillä samat tapetit on ollut olleet seinissä jo 12 vuotta. 18.1.17 Masca. Tämän lomakauden ensimmäinen Mascan reissu. Kovasti on ruohottunut barranco, joten polkua piti joissakin paikoissa katsella tarkkaan. Ei ole ollut kunnon sadetta, joka siivoaisi barrancon. Veden vähyys kylläkin salli etenemisen paikoistakin joista se ei runsaan vedan aikana ole mahdollista. 23.1.17 Tänään kävin katsomassa millainen paikka on El Tanquessa oleva näköalaravintola Mirador de Lomo Molino. Rakennus on hyvällä paikalla, ja näköalat sen mukaiset. Liitovarjoilijat lähtivät liikkeelle rakennuksen vierestä, joten oli mielenkiintoista seurata hetki heidän lähtöjään. Ravintola sijaitsee näköalatasanteen alla. Näköalat pohjoisrannikolle hienot. Itään jopa Santa Ursulaan saakka. Lähteen näköala hieman rajoittuneempi. Siirryimme ravintolaa pöytään istumaan ja pyysimme Menun. Sitä ei ollut.  Tarjolla oli vain Meu del Día. Hinta 10€ eikä mitään muuta ruokaa ei ollut tarjolla. Poistuimme paikalta ja siirryimme Garachicoon. Siellä oli tarjolla useampia vaihtoehtoja. Osa niistä kylläkin lämmitettyjä pakasteruokia.  
Etusivu Patikointi Kuvia poluilta Ajankohtaista Puerto de la Cruz Omat sivut
Teneriffan retket Puerto de la Cruz
Tammikuu 2017 1.1.17 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA ! Uusi vuosi alkaa yhden asian suhteen paremmin kun 11 aikaisempaa. Vuosikausia B-rakennuksen asukkaita häiriköineet kukot ja kanat ovat mystisesti kadonneet. En tiedä milloin viimeinen on lähtenyt. Moneen kertaan näin miehen pakettiautonsa kanssa puutarhassa. Siellä hän yritti pyydystää kanoja ja kukkoja laatikkoon. Aina ei näyttänyt onnistunut, mutta on ilmeisesti  jossain vaiheessa onnistunut, sillä nyt siellä on hiljaista. Kun vuosi vaihtui niin oli taas aika kurkistaa palveluntarjoajan tarjoamalle tilastosivulle.  Tilastosivuilla on monenlaista tilastoa ja taulukkoa. Minua kiinnostaa etupäässä taulukko, joka kertoo  sivuilla käyneiden vierailijoiden määrän, sekä uniikit vierailija 4.1.17 Teno Altossa 5.1.17 Teidellä tarkastelemassa lumitilannetta. Etelän rinteet kaikki lumettomia. 13.1.17 Teno Altossa. Tällä reissulla nähtiin jo hieman alkua tulevasta. Muutamissa mantelipuissa oli jo kukinta hyvällä alulla. 14.1.17 Remonttisuunnittelu menossa. Nyt suunnitellaan katon maalaamista, ja tapettien uusimista, sillä samat tapetit on ollut olleet seinissä jo 12 vuotta. 18.1.17 Masca. Tämän lomakauden ensimmäinen Mascan reissu. Kovasti on ruohottunut barranco, joten polkua piti joissakin paikoissa katsella tarkkaan. Ei ole ollut kunnon sadetta, joka siivoaisi barrancon. Veden vähyys kylläkin salli etenemisen paikoistakin joista se ei runsaan vedan aikana ole mahdollista. 23.1.17 Tänään kävin katsomassa millainen paikka on El Tanquessa oleva näköalaravintola Mirador de Lomo Molino. Rakennus on hyvällä paikalla, ja näköalat sen mukaiset. Liitovarjoilijat lähtivät liikkeelle rakennuksen vierestä, joten oli mielenkiintoista seurata hetki heidän lähtöjään. Ravintola sijaitsee näköalatasanteen alla. Näköalat pohjoisrannikolle hienot. Itään jopa Santa Ursulaan saakka. Lähteen näköala hieman rajoittuneempi. Siirryimme ravintolaa pöytään istumaan ja pyysimme Menun. Sitä ei ollut.  Tarjolla oli vain Meu del Día. Hinta 10€ eikä mitään muuta ruokaa ollut tarjolla. Poistuimme paikalta ja siirryimme Garachicoon. Siellä oli tarjolla useampia vaihtoehtoja. Osa niistä kylläkin lämmitettyjä pakasteruokia.  
Etusivu Patikointi Kuvia poluilta Ajankohtaista Puerto de la Cruz Omat sivut